Ajankohtaista


Jouluna Matti Apajalahti johtaa KYLliä viimeisen kerran

Julkaistu 5.12.2017

Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajia on johtanut viimeiset 20 vuotta Matti Apajalahti. Moni kuorolainen ei ole koskaan laulanut kenenkään muun johtamana. Moni KYL:n joulukonserttivieras ei ole koskaan nähnyt ketään toista kuoronjohtajaa. Tämä tulee väistämättä muuttumaan, sillä vuoden 2017 joulukonsertit jäävät Apajalahden viimeisiksi KYL:n johdossa.

KYL ja sen yleisö ovat päässeet nauttimaan Matti Apajalahden johtamisesta kahden vuosikymmenen ajan. Tänä  aikana KYL on ottanut valtavia harppauksia niin musiikin kuin myös runojen omaksumisessa saaden näin voimaa ilmaisuun. Vanha viisaus “palauta paremmassa kunnossa kuin sait” toteutuu tältä osin kirkkaasti. Vaikka Apajalahden aikakausi on kuoron lähes seitsenkymmenvuotisen historiaan peilattunakin pitkä, muistuttaa hän jatkuvasti, että KYL on ollut kauan ennen ja tulee olemaan vielä kauan nykyisten jäsenten jälkeen. Seuraavana vetovastuun ottaa maamme kuoronjohtajien eturiviin vauhdilla noussut Visa Yrjölä.

Uuden kuoronjohtajan valintaa KYL ei tehnyt hätiköiden, vaan hartaudella kokonaisuudessaan yli vuoden ajan. Apajalahti seurasi prosessia sivusta — juuri niin kuin oli toivonutkin. Hän halusi antaa vastuun kuoron suunnan valinnasta sen jäsenille. ”Jos olisin ollut valitsemassa seuraajaani, olisin saattanut suosia itseni kaltaista. En tiedä olisiko se ollut kuoron etu”, Apajalahti pohtii.

Kuorolaiset kävivät yhdessä läpi todella syvälliset keskustelut siitä, mitä he haluavat olla tulevaisuudessa, ja minkälainen johtaja heidät sinne olisi paras viemään. Kuorolaisia rohkaistiin ottamaan kantaa, ja sitä totisesti otettiin.

Urautumisen peikko

Prosessissa oli kuitenkin kyse Apajalahden mukaan paljon muustakin kuin johtajan valinnasta. Kun vastuuta jäsenistölle tarjotaan, sitä myös opitaan ottamaan. Johtajavalinnan sivutuotteena KYL:stä tuli yhtenäisempi joukko. Kuorolaisten aktiivisuus on näkynyt myös viime aikojen ohjelmistoissa. Ideat ”Elokuvaa suurempaa musiikkia” -konserttiin ja ”Koivu ja Täh” -esitykseen tulivat suoraan kuorolaisilta.

Apajalahti on ilahtunut jäsenistöstä kumpuavasta inspiraatioista. Vaikka hän itse sanookin ohjelmistovalintoihin viimeisen sanan, ovat uudet ideat olleet suureksi helpotukseksi. ”Vaikeinta koko kuoronjohtamisessa on mielestäni uudistuminen. Itsensä toistamisen musta peikko vaanii jatkuvasti olkapään takana. Aina pitäisi löytää jokin uusi juttu. KYL:n idearikkaus on auttanut tässä huomattavasti.”

Kahtakymmentä KYL-vuottaan muistellessa Apajalahti vaipuu toistuvasti mietteliääksi. Mietitystä aiheuttaa urautumisen pelon lisäksi pohdiskelu hänen omasta muuttumisestaan kuoronjohtajana. Hän tunnustaa muuttuneensa paljonkin, mutta katsoo silti mielekkäämmäksi miettiä, miten hän on tullut muuttaneeksi tapojaan kuoron ensin muututtua. ”Ryhmästä tekee ryhmän moninainen ihmisten kirjo, erilaiset persoonat. Opiskelijakuoromaisesti laulajia on tullut ja mennyt vuosien varrella huomattava määrä. Kuoronjohtajana on pitänyt käyttää pelisilmää siinä, miten kuorolaisten persoonat ja näin kuoro muuttuvat”, Apajalahti sanoo. Kulloistakin kuorokokoonpanoa varten johtajan tulee hienosäätää sitä, miten johtajuuttaan käyttää.

”Olisinko kymmenen vuotta sitten uskonut olevani tekemässä nykytanssia ja kuoromusiikkia yhdistelevää Koivu ja Täh -teosta? Ehkä en, enkä varsinkaan olisi osannut moista itse ehdottaa. Mutta tämä onkin paljolti mukautumista. Johtajan tulee olla itsekin valmis menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kokeilla ja toteuttaa uusia ideoita yhdessä kuoronsa kanssa.”

Madonna yhtenä kohokohtana

Yksi merkkipaalumainen mukautuminen on jäänyt erityisesti Apajalahden mieleen. Kuoro lähti vuonna 2002 Brasiliaan kiertueelle. Kuoron toiminta oli alkanut vilkastumaan muutaman tahmeamman vuoden jälkeen. Mukaan kiertueohjelmistoon otettiin aikaisempaa rohkeammin myös pop-sovituksia. Ensiesityksensä sai sittemmin muissakin maailman kolkissa ihastusta ja hämmennystä herättänyt Madonna-potpuri. Sovitus syntyi  Vesa Vuopalan kynästä, ja laulua koreografioineen johti humoristiseen tyyliinsä  Mikko Martikainen, molemmat kuoron rivilaulajia.

”Eivät ne konsertit Brasiliassa aina laadullisesti mitään maailmanmenestyksiä olleet, mutta reissu oli Madonnan ja muidenkin kokeilujen takia ikimuistoinen. Silloin kuoro löysi itseään”, Apajalahti muistelee.


Madonna-potpuri päästi kuoron irti viimeksi Japanin Hiroshimassa 2014. Johtamassa Mikko Martikainen, Matti Apajalahti rivikuorolaisena.

Ulkomaanmatkat ovat muutoinkin jääneet Apajalahden mieleen. Niiden aikana keskittyminen kuoroon on täysipainoisempaa, eikä ainoastaan hetkittäistä sykähtelyä keskellä arkea. Tämä kuuluu kiertueiden konserteissa, mutta vaikutus kantaa myös kotimaahan. Yksi Apajalahden uran parhaista esityksistä laulettiin muutama viikko kevään 2010 Pohjois-Amerikan kiertueen jälkeen. Silloin KYL voitti Espoon kulttuurikeskuksessa pidetyn mieskuorojen kansainvälisen Madetoja-kilpailun. Kuoro oli päässyt kiertueen aikana hiomaan kilpailukappaleita illasta toiseen ja asettui kilpailulavalle rutiinista itsevarmana.

Kuuntele KYL:n Madetoja-kilpailussa esittämä Jaakko Mäntyjärven Come Away Death:

 

“Madetoja-kilpailussa esittämämme Jaakko Mäntyjärven Come Away Death oli hieno. Vieläpä, kun säveltäjä itse istui katsomossa ja jälkikäteen kommentoi kuulemaansa kovin myönteisesti. Siinä on hetki, joka kannattaa muistaa”, Apajalahti sanoo poikkeuksellisen tyytyväisenä.

Joulumieli tekee tuloaan

KYL:n joulukuu on totutun kiireinen. Ohjelmaan mahtuu itsenäisyyspäivän  esiintymiset, lukuisat pienryhmäkeikat, tilauskonsertit sekä lopulta kuoron perinteiset joulukonsertit. Vaikka Apajalahti valmistautuu viimeiseen jouluunsa KYL:n johtajana, ei hän myönnä, että juuri mikään olisi ollut poikkeavaa: “Valmistautuminen ei ole ollut oikeastaan lainkaan erilaista. Välillä toki vaihtoasia on ollut mielessä ja takaraivossa, mutta eipä vielä sen  voimakkaammin. Yleisö odottaa meiltä hyviä joulukonsertteja, ja niitä pyrimme heille antamaan. Se on tänäkin vuonna ohjenuoramme valmistautumisessa.”

Kuoron toiminnassa tämän vuotisen joulun poikkeuksellisuus sen sijaan tuntuu ja kuuluu. Joulukonserttien harjoituksissa tunnelma on ollut vapautunut ja hersyvä, mutta ennen kaikkea keskittynyt. Töölön ja Kallion kirkkojen joulukonserttien ohjelmistoon on kerätty vuosien varrelta KYL:lle rakkaimmat joululaulut. Harjoitusten vire ennakoi, että moni niistä esitetään paremmin kuin milloinkaan.

Kuten koko Apajalahden KYL-uran ajan, viimeisenä kappaleena joulukonserteissa esitetään Maailma jääkukkien takana. Sen viimeinen nuotti tulee soimaan varmasti eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Teksti: Jukka Kajan
Kirjoittaja on ollut KYL:n laulaja vuodesta 2009.

 

Matti Apajalahti jatkaa kuoronjohtajana Psaldossa, jonka kanssa KYL on tehnyt vuosien varrella lukuisia yhteiskonsertteja.