Ajankohtaista


KYL 70v sävellyskilpailun tulokset julki

Julkaistu 1.6.2019

Juhlavuoden kunniaksi KYL järjesti kansainvälisen sävellyskilpailun kaikille halukkaille säveltäjille. Kuorolle on pitkään ollut tärkeää kannustaa säveltäjiä urallaan ja olla osaltaan viemässä mieskuoromusiikkia eteenpäin. Sävellyskilpailu on luonteva osa juhlavuoden ohjelmaa. Kilpailuun osallistui nimimerkeillä 28 säveltäjää 29 teoksella.

“Teosten tyylillinen kirjo oli ilahduttavan laaja perinteisen romanttistyylisestä taidemusiikista modernismiin sekä rytmimusiikkiin. Teoksissa käytettiin paljon mielenkiintoisia tekstejä antiikin ajalta nykypäivän runouteen ja säveltäjien omiin teksteihin asti.”

“Palkitut sävellykset saivat tuomaristolta kiitosta melodisen ja harmonisen substanssinsa lisäksi muodollisesta eheydestä sekä ammattimaisesta kirjoitustyylistä mieskuorolle. Parhaat pisteet saaneista teoksista aisti, että säveltäjät olivat käyttäneet paitsi luovuutta, myös paljon aikaa ja vaivaa sävellystyöhönsä.” tuomariston puheenjohtaja Visa Yrjölä kertoo.

Kilpailun voittajateokset palkitaan ja esitetään 9.11.2019 Musiikkitalon Konserttisalissa osana KYL:n 70v juhlakonserttia.

  1. Ensimmäinen palkinto 2 500 €
    Teemu Tommola (FIN): Somnus (san. Ovidius)
  2. Toinen palkinto 1 500 €
    Rasmus Krigström (SWE): Sonnet 116 (san. William Shakespeare)
  3. Kolmas palkinto 1 000 €
    Niels Burgmann (SWE/FIN): Love’s secret (san. William Blake)
  4. Kunniamaininta puhuttelevan tekstin kirjoittamisesta ja rytmimusiikin keinovarojen ansiokkaasta käytöstä
    Saima Hyökki (FIN): 157 680 (san. Saima Hyökki)

Kilpailun tuomaristossa toimivat: Matti Apajalahti, Reijo Kekkonen, Jaakko Mäntyjärvi, Kaija Viitasalo ja Visa Yrjölä (tuomariston puheenjohtaja).

Lisätietoja kilpailusivuilta