Konsertti


Me emme kuole koskaan -konsertti Ritarihuoneella

loka 2026

22

Paikka
Ritarihuone, Ritarikatu 1, Helsinki

Aika
19.00 (teosesittely 18.15)

Liput
25 € (normaali) / 15 € (opiskelija, eläkeläinen, varusmies- tai siviilipalvelusta suorittava, työtön)

Vaikka KYL:n virallinen linja onkin uskoa biologien melko selvää konsensusta siitä, että kuorolaulajankin päivät ovat rajalliset, sopii Einojuhani Rautavaaran laulu Paavo Haavikon villiin runoon mainiosti konsertin nimikkokappaleeksi. Rautavaaran Elämän kirja -sarja, johon Me emme kuole koskaan -kappale kuuluu, kuvaisi elämää monipuolisesti ylä- ja alamäkineen, mutta tässä konsertissa kaasu on pohjassa ja moottoritie kuuma alusta loppuun. Konsertti kannattaakin kiertää kaukaa, mikäli mielii ennemmin rauhallista ja surumielistä konserttikokemusta.

Tarkemmin eriteltynä konsertin teemoja ovat miehisyyttä käsittelevät laulut, enemmän tai vähemmän terveellinen hauskanpito sekä laulaminen itsensä. Mukana on niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin säveltäjien perinteisempiä kuorohittejä mutta myös tuoreempia teoksia piirroselokuvasävelmään saakka. Konserttikokonaisuuden tarkoitus on luonnollisesti ilahduttaa yleisöä pimenevän syksyn keskellä sekä myös tarjota esimerkkikattaus siitä, minkälaista laulua kaltaisemme kuoro saattaa harjoittaa myös vaikkapa saunan lauteilla tai kiertuebussin takaosassa.

Paikka: Ritarihuone, Ritarikatu 1, Helsinki
Aika: to 22.10.2026 klo 19 (teosesittely klo 18.15)
Liput: 25 € (normaali) / 15 € (opiskelija, eläkeläinen, varusmies- tai siviilipalvelusta suorittava, työtön)

Osta lippuja kuoron verkkokaupasta tämän linkin kautta >

Huom. Kuoron verkkokaupasta ostettaessa pääsylippuna toimii sähköpostiin saapuva tilausvahvistus. Lippuja voi ostaa myös suoraan kuorolaisilta ja ovelta ennen konsertin alkua.